Balticconnector-hankkeen rakentamistyöt alkavat Inkoossa

Baltic Connectorin kompressoriaseman alueen rakentamistyöt alkavat työmaan alkukatselmuksella Inkoossa 12.2.2018. Alueen rakentamistyöt toteuttaa Louhintahiekka Oy, jonka kanssa Baltic Connector on tehnyt sopimuksen louhinta- ja aluetöistä. Ensimmäisessä vaiheessa työmaalla tehdään kaivu- ja maansiirtotöitä. Louhintatyöt alkavat helmikuun lopulla ja kestävät noin 3 kuukautta. Aluetöiden yhteydessä rakennetaan vesi- ja viemäriliittymäputki, joka liittää tulevan kompressoriaseman kunnalliseen verkostoon. Aluerakennustyöt valmistuvat kesäkuun aikana.

Baltic Connector on tehnyt sopimuksen 12.2.2018 EM Pekkinen Oy kanssa ajosillan rakentamisesta. Sillan valmistumisen myötä voidaan rakentaa asennustie meriputken rantautumisalueelle, mikä vastaavasti mahdollistaa meriputken rakentamiseen tarvittavien valmistelutöiden aloituksen. Sillan rakennustyöt valmistuvat toukokuun aikana.

”On hienoa, että olemme saaneet kotimaisia urakoitsijoita edistämään hanketta tässä vaiheessa ja voimme aloittaa rakentamistyöt suunnitelmien mukaisesti. Rakentamistöiden alkaminen varmistaa, että voimme jatkaa työskentelyä sujuvasti siten, että seuraavatkin urakoitsijat pääsevät aikataulun mukaisesti töihin”, kertoo projektijohtaja, Tom Främling.

Baltic Connector Oy on vuonna 2015 perustettu valtionyhtiö, joka toteuttaa Suomen osuuden Suomen ja Viron välille rakennettavasta Balticconnector-kaasuputkesta. Balticconnector yhdistää valmistuttuaan Suomen ja Baltian maiden kaasuverkostot sekä mahdollistaa kaasumarkkinoiden avautumisen Suomessa. Hanke on 75-prosenttisesti EU:n rahoittama, ja Balticconnector-kaasuputken on tarkoitus valmistua vuoteen 2020 mennessä.

 

Lisätiedot:

projektijohtaja, Tom Främling, puh. +358 50 3262 918
toimitusjohtaja, Herkko Plit, puh. +358 50 4620 788

 

Balticconnector-hankkeen rakentamistyöt alkavat Inkoossa, 12.2.2018