Meriputken kaivuutyöt sisäsaaristossa valmistuneet ja louhintatyöt käynnistyvät ulkosaaristossa

Balticconnector hankkeen kaivuutyöt aloitettiin perjantaina 13.7.Työt ovat edenneet hyvin ja saatiin valmiiksi maanantaina 16.7. Loppuviikosta työt jatkuvat ulkosaaristossa, noin 20 km rannikosta, jossa tehdään louhintatöitä.

Louhintatyöhön sisältyy kolme vaihetta: poraaminen, räjäytystyöt ja kivimurskan kaivuutyöt. Kaivuutyöt tällä alueella tehdään vuorokauden ympäri, ja räjäytystyöt on rajoitettu päiväsaikaan klo 07.00–18.00 väliselle ajalle. Töiden on arvioitu kestävän noin kaksi viikkoa. Tämän jälkeen louhintatyöt jatkuvat Inkoon väylän ja Lillskämmön kohdalla, jolloin töitä tehdään klo 06:00–22.00 välillä. Valmistelevat työt saatetaan päätökseen elokuun aikana.

”Valmistelevien töiden aloittaminen heinäkuussa takasi sen, että töiden suunnittelulle saatiin varattua tarpeeksi aikaa niin, että ne voidaan tehdä turvallisesti ja työn vaativuuteen sopivalla kalustolla. Ajankohta on myös otollinen, sillä näin vältytään syysmyrskyjen vaaratekijöiltä,” sanoo Baltic Connectorin projektijohtaja Tom Främling. Baltic Connector Oy pahoittelee aiheutuneita häiriöitä ja samalla kiittää lähialueen asukkaita ymmärryksestä asiaa kohtaan.

 

Lisätiedot:
projektijohtaja, Tom Främling, puh. +358 50 3262 918

 

Meriputken kaivuutyöt sisäsaaristossa valmistuneet ja louhintatyöt käynnistyvät ulkosaaristossa, 17.7.2018